Fennian Toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja jäseneksi VvL:n hallitukseen

28.11.2013

Tänään Vakuutusväen Liiton edustajiston kokouksessa valittiin uusi hallitus seuraavaksi kahdeksi vuodeksi 2014-2015.

Puheenjohtajamme Mervi Kuutti valittiin hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.

Mervi kertoo:

"Tutustuin hallituksen työskentelyyn edellisen kauden hallituksen varajäsenenä. Näin mitä siellä tehdään ja kuuntelin mielenkiinnolla hyviä keskusteluja, joihin otin myös osaa. Sain varajäsenenä olla monessa kokouksessa mukana. 

Kerroin alkusyksystä että olen kiinnostunut varsinaisesta jäsenyydestä hallituksessa ja nyt tulin valituksi. Voin nyt olla varma että pääsen aina kokouksiin mukaan ja vaikuttamaan asioihin. Haluan toimia jäsenten hyväksi ja näen että paikka VvL.n hallituksessa antaa minulle uusia mahdollisuuksia siihen.

Kiitän luotaamuksesta ja haluan osoittaa olevani sen arvoinen.

Jos jäsenillä on kysyttävää tai kommentoitavaa, olen kuulolla. Olkaa yhteydessä!"

 

Onnea valituksi tulemisesta Mervi!